perjantai 31. lokakuuta 2014

Talokierros: Portaikko ja yläkerran aula + DIY sohvapöytä

 
Jatketaanpa talokierrosta.
Seuraavana olisi ollut vuorossa kodinhoitohuone ja pesuhuone/sauna, mutta nämä tilat eivät ole olleet aikoihin kuvauskunnossa eivätkä ole sitä vieläkään, joten siirrytään sujuvasti yläkertaan.
 
Eli pääsisäänkäynnin vierestä nousee portaat yläkertaan.
Talokierros-postaus pääsisäänkäynnistä löytyy seuraavan linkin takaa, klik
 

IMG_3111

IMG_3112

IMG_3114

IMG_3122

Yläkerrassa sijaitseva aula on 20 neliön suuruinen. Tämä tila on toiminut työhuoneena/oleskelu-ja pelitilana. Työhuoneen siirryttyä alakertaan on aulaan saatu mukavan kokoinen oleskelutila.
Aulan perällä on käynnit lastenhuoneisiin. Aulan toisessa päässä on päämakuuhuone ja WC.
.
IMG_3125

Aulan keskipisteenä on tällä hetkellä suurikokoinen sohvapöytä.
Rakennusvaiheessa yksi lasikaiteen osa oli mitoiltaan väärä, eikä voitu näin käyttää kaiteena.
Olemme yrittäneet etsiä lasille paikkaa kodista. Mutta suuren koon vuoksi se osoittautui haasteelliseksi tehtäväksi.
Aluksi ajattelimme tehdä tästä sohvapöydän olohuoneeseen, mutta se ei olisi mahtunut sinne koon vuoksi.
Lasi on ollut myös jonkin aikaa työpöytänä, mutta ei ollut hyvä siinäkään.
Ja nyt se onkin lojunut vuoden päivät vaatehuoneen seinää vasten, kunnes löysimme sille sopivan paikan.

Harkot maalasin kesällä grillin rakentamista silmällä pitäen. Sitä ei kuitenkaan viime kesänä saatu tehtyä, joten harkot sai uuden tehtävän.
Ilmava lasi ja jykevät harkot-kombinaatio miellyttää.
Pöytä toimii hyvin lasten askartelu- ja värityspöytänä.

IMG_3129

IMG_3132

IMG_3135


IMG_3137
Aulan päässä WC:n ovi sekä käynti päämakuuhuoneeseen.

IMG_3142

IMG_3144

IMG_3146
 
Aulasta avautuu näkymät sisäpihalle ja olohuoneeseen.
 



12 kommenttia:

  1. Teillä näyttää tosi kauniilta! Kuule, sellainen kysymys heräsi, että mikä on tuo portaikon seinällä oleva taulumainen valaisin. Onko se joku DIY-juttu vai saako jostain valmiina? Meillä portaikon seinälle on jo pitkään ollut hakusassa joku samantyylinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Portaikon taulu on äitini tekemä.
      Puukehikon ympärille on pingotettu kangas, johon on ommeltu huovasta leikattuja palasia.
      Kankaan takana valot.
      Seuraavan linkin takana lähikuvaa taulusta: http://inanadesigner.blogspot.fi/2013/03/portaikon-taulu.html

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Se on ihana ja niin taitavasti tehty! Osaisikohan sitä itse.. :)

      Poista
  2. Kaunista! Ihania yksityiskohtia ja näyttää tosi valoistalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valoa aulassa kyllä riittää.
      Pieniä yksityiskohtia tulee lisättyä kotiin aina syksyn edetessä yhä enemmän.
      Mitä lähemmäs joulua mennään, pienet yksityiskohdat vaan lisääntyy.
      Kevään koittaessa koti on taas ihana siivota kaikesta ylimääräisestä.

      Poista
  3. Mistä tuo puuhelmi koriste on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhelmet olen tehnyt itse.
      Puuhelmet ostettu Sinooperista.
      Puuhelmet on pujotettu naruun. Jokaisen helmen välille tein solmun.

      Poista
  4. Moikka, olisin kiinnostunut tietämään että miten kiinnitit lasin harkkoihin? Vai onko se vain nostettu päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      Lasia ei ole kiinnitetty mitenkään.
      Lasin ja harkkojen väliin laitettu tallat.
      Lasi on laminoitua lasia ja tosi painava, joten pysyy paikallaan kyllä.

      Poista
  5. Todella kaunista. Mistä tuo kaunis seinällä oleva kranssi ja usta tähti on peräisin?

    VastaaPoista
  6. Kiitos.
    Musta tähti on ostettu Halpa-hallista noin puoli vuotta sitten.
    Kranssin olen tehnyt itse paperinarusta. Tässä ohje: http://inanadesigner.blogspot.fi/2013/11/loiste-kranssi.html

    VastaaPoista
  7. Moikka, täällä oman talon suunnittelu käynnissä ja olohuoneen korkea tila kiinnostaa. Kysyisinkin kuinka leveä mahtaa teillä olla yläkerran avoin osa, eli lasikaiteiden rajaama alue? Itsellä taitaa olla tällä hetkellä piirustuksissa 3m, mietin miltä näyttää, onko liian kapea alue..:) -S

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit jäljen käynnistäsi. Kommentti ilahduttaa aina.