sunnuntai 19. elokuuta 2012

raakalautaa






Meidän vieraseteinen on tuottanut vähän päänvaivaa. Ei ollut aluksi oikeen ideaa siitä, millaista siihen haluaisimme. Jossain vaiheessa päädyimme sitten raakalautaan.
Vastikään meitä tulikin vastaan tätä 20cm leveää, 1cm paksua raakalautaa, jolla päätettin toteuttaa suunnitelma. Aluksi oli tarkoitus laittaa lautaa vain syvennykseen, mutta ideaa kehiteltiin ja myös olohuoneeseen päin oleva seinä päädyttiin vuoraamaan sillä.

Aluksi ovellinen seinä rimoitettiin, jotta laudat saadaan samalle tasolle oven kanssa.
Seinät maalattiin mustaksi.
Laudat maalattiin kertaalleen irrallaan.
Kiinnitysvaiheessa jokaisen laudan väliin jätettiin kynän paksuinen rako.
Laudat tullaan maalaamaan vielä kertaalleen valkoisella.

Valmiista eteisestä kuvia sitten myöhemmin.


7 kommenttia:

  1. Tää näyttää nyt jo tälläisenään ihan mielettömän upealta! Mäkin tahtoisin johonkin raakalautaseinän, mutta ei oo oikein löytynyt sopivaa paikkaa sellaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekki tykkään seinästä jo tällasenaan, mutta vähän on epätasaisesti maalia laudoissa, joten maalataan ne vielä kertaalleen maalilla, johon on sekoitettu aika paljon vettä, ettei tulis kovin peittävä.
      Tällainen laudoitus muuten hyvä ääneneriste myös.

      Poista
    2. Meilläkin olisin haaveillut meidän olohuoneen korkeaan seinään tuollaista, mutta lautaa olisi mennyt niin hirvittävä määrä kun seinällä on korkeutta 6 metriä ja leveyttä n. 8 miinus muutama oviaukko. Äänieristys olisi ollut tosi iso plussa.

      Poista
  2. Seinä on tosi kiva, bongasin samaisen idean muutama vuosi sitten lehessä ja pitäs toteuttaa se meän makkariin kuhan kerkee:)

    VastaaPoista
  3. Terve! Tosi upea yksityiskohta kotiin tuo panelointi!! Mutta mistä tuollaista paneelia saa?

    Teija

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit jäljen käynnistäsi. Kommentti ilahduttaa aina.